Ripille pääsy, ammattiin valmistuminen tai ylioppilaaksi kirjoittaminen on tärkeitä saavutuksia elämän aikana. Ne kertovat tulevista muutoksista ja uusien unelmien ja haasteiden tavoittelusta. Valmistujaispäivänä juhlitaan tuota saavutusta. Saat iloita siitä perheen ja ystävien kanssa, painaa valmistujaislakin päähän tai laittaa rippiristin kaulaan. Se on päivä, josta on tärkeää saada muistoja talteen.
Valmistujaiskuvauksia suunnitellessa kannattaa miettiä, haluatko kuvat juuri valmistujaispäivänä. Tällöin sopivimpia ajankohtia kuvaukselle on joko ennen konfirmaatiota / koulun juhlaa tai heti sen jälkeen ennen juhlavieraiden saapumista. Toinen sopiva ajankohta juhlapäivänä on juhlien jälkeen illalla. Aikaa kuvaukseen kannattaa varata noin tunnin verran.
Valmistujaiskuvat voidaan kuitenkin ottaa jo hyvissä ajoin ennen juhlapäivää tai sen jälkeen. Tällöin aikataulu on joustavampi eikä juhlapäivän aiheuttama kiireentuntu ole kuvauksissa läsnä. Silloin sinun on myös helpompi rentoutua kameran edessä.
Kuvauspaikan suunnittelussa autan mielelläni. Minulta löytyy paljon ehdotuksia kellon- ja vuodenajasta riippuen ja sopiva paikkaa mietitään toiveidesi pohjalta. Se voi olla esimerkiksi luontopolulla, auringonlaskussa järvenrannalla tai vaikka aamusumussa pellolla. On hyvä kuitenkin pitää mielessä, että joihinkin paikkoihin tarvitaan erillinen lupa mennä kuvaamaan. Näissä lupa-asioissa olen apunasi ja varmistan asian etukäteen.
Halutessasi voit ottaa kuvauksiin mukaan esimerkiksi kukkia, lemmikin tai jotain harrastuksiisi liittyvää rekvisiittaa. Myös perhekuvat on mahdollista ottaa samalla kertaa.
Mietityttääkö jokin valmistujaiskuvauksen suhteen? Laita viestiä, niin kerron lisää :)