FAQ

Tähän blogitekstiin olen kerännyt asiakkailta kuulemiani yleisimpiä kysymyksiä ja vastaan niihin.

”Kuinka nopeasti kuvausajan saa?”
Kuvausta miettiessä kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Useimmiten ajan voi saada viikon sisään kyselystä,
mutta varsinkin kesällä sesonkiaikana vapaat ajat voivat venyä parinkin viikon päähän.
Newborn-kuvauksen kohdalla minulle olisi hyvä laittaa viestiä noin kuukautta ennen laskettua aikaa,
jolloin tiedän jo valmiiksi varata kalenteriini vapaata kuvausta varten.

”Miten varaan kuvauksen?”
Kuvausajan voit varata joko sähköpostitse asiakaspalvelu@korsicreative.fi,
puhelimitse 045 2775135,
laittamalla viestiä Korsi Creativen Facebook-sivuille,
ajanvarauskalenterin kautta tai
tältä sivustolta löytyvän lomakkeen kautta.

”Miten voin perua tai siirtää kuvauksen?”
Kuvauksen peruutuksen toivon tulevan viimeistään vuorokautta ennen varattua aikaa.
Tämän jälkeen perutuista tai kuvaukseen tulematta jättämisestä veloitan 50% kuvauksen hinnasta.
Aina ei voi ennustaa, mitä kuvauspäivää ennen tapahtuu, jolloin välillä kuvauksia joudutaan siirtämään toiseen ajankohtaan.
Näissä tapauksissa laitathan minulle joko sähköpostia tai soitat, niin sovitaan uusi kuvausaika.

”Kuvausten kesto?”
Lapsi- & perhekuvauksiin olisi hyvä varata aikaa noin tunnin verran, toki ei haittaa vaikka aikaa menisi enemmänkin.
Newborn-kuvausten kesto taas useimmiten on 2-3 tuntia vähän riippuen siitä, onko vastasyntyneellä kuvausten aikana nälkä, tarvitseeko nukutella tai vaihtaa vaippaa.
Nämä kuvaukset menevät niin omalla painollaan vastasyntyneen ehdoilla.
Hääkuvauksien kestot on ilmoitettu hinnastossa.

”Kuvauspaikka?”
Kuvauspaikkaa voimme yhdessä suunnitella. Se voi olla joko teidän kotona tai sitten etsimme teille mieluisan miljöön.
Studiotilaa minulla ei ole käytössäni.

”Tarvitsemmeko jotain omaa rekvisiittaa kuvauksiin?”
Toki kuvista tulisi enemmän teidän näköisiä, jos jotain pientä rekvisiittaa olisi mukana, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä.
Minulta kyllä löytyy erilaista rekvisiittaa niin newborn-, raskausajan- ja lapsikuvauksiin.

”Tarvitseeko meillä olla jotain kuvaideoita valmiiksi mietittynä?”
Kysyn aina kuvausten alussa, millaisia kuvia toivotte minun ottavan. Mielelläni otan ideoita vastaan teiltä, mutta toki voimme mennä myös täysin minun ideoiden varassa.
Olen koonnut juuri teitä varten muutamia eri referenssejä ja jos jokin niistä tuntuu teistä epäluonnolliselta, niin se jätetään toteuttamatta.

”Millaiset vaatteet kuvauksiin kannattaa valita?”
Jos kuvissa esiintyy useampi henkilö yhtäaikaa, suosittelen valitsemaan jotain yhdenmukaista tyyliä, jotta kuvista tulisi rauhallisia eikä eri huomio kiinnity pelkästään vaatteisiin.
Vaatteita voidaan myös vaihtaa kesken kuvauksen.

”Kuinka nopeasti valmiit kuvat saa kuvausten jälkeen?”
Koevedosten toimitusaika on noin viikko. Toki ne voivat tulla aiemminkin riippuen ihan siitä, kuinka paljon minulla on editoinnin puolella kuvia käsittelyssä.
Teidän tekemät kuvavalinnat työstän valmiiksi asti parin päivän sisällä keräyskorin saapumisesta.
Ilmoitan kyllä kuvausten yhteydessä, jos jostain syystä kuvien käsittelyajan venyvät pidemmälle.

”Miten maksan kuvauksen?”
Kuvausten jälkeen lähetän teille laskun samassa viestissä koevedosten kanssa.
Laskussa on 7 vuorokautta maksuaikaa. Mahdolliset haluamanne lisäkuvat laskutan erikseen valmiiden kuvien toimituksen yhteydessä.

”Tuleeko useammasta henkilöstä lisämaksua kuvauksen hintaan?”
Ei tule. Hinnastossa kuvapakettien hinnat määräytyvät valmiiden kuvien mukaan eli samalla kertaa voimme ottaa kuvia useammassa eri kokoonpanossa.

”Kuvien valinta?”
Kuvausten jälkeen lähetän teille linkin koevedosvalintoihin. Kansiossa on ohjeet keräyskorin käytöstä ja kuvavalintojen lähettämisestä minulle.
Jos jotain epäselvyyttä esiintyy, niin minuun voi aina olla yhteydessä.

”Julkaisulupa ja paperivedosten teettäminen?”
Saatte julkaisuoikeuden henkilökohtaiseen käyttöön valmiiden kuvien osalta.
Kuvista saatte myös teettää paperivedoksia tai muita painotuotteita ulkopuolisella palveluntarjoajalla.

”Kuvaussopimus?”
Minulla on tapana tehdä jokaiselle asiakkaalle ja kuvaukselle oma kuvaussopimus, jossa on kerrottu yleisiä asioita kuvien toimituksesta teille ja niiden käyttöoikeuksista. Kuvaussopimuksessa pyydän myös itselleni kuvien julkaisulupaa markkinointikäytössä sekä lupaa säilyttää yhteystietonne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *